Kuriiri ja pikarahti

Pikarahtipalvelut Kuopiossa, Pohjois-Savossa ja koko Suomen alueella

Kuriiri ja pikarahti Kuopiosta koko Suomeen

Olipa kyseessä pienet kuriirin hommat tai pikarahtipalvelu Kuopion suunnalta minne tahansa suomea voimme palvella tarpeen tullen jopa tunnin varoitusajalla.

Pystymme kuljettamaan nopealla aikataululla kaikkea asiakirjoista, huonekaluihin, lavoihin tai jopa kokonaisen rekkakuormallisen. Isommalla kalustolla pystymme kuljettamaan jopa 13,5 metriä pitkiä tavaroita. Olipa oma kuljetustarve kirjekuorelle tai sohvakalustolle kannattaa meiltä pyytää tarjous kuljetukselle minne päin suomea tahansa.

Monipuolinen kalustomme antaa meille mahdollisuuksia kuljettaa myös vaikeita tavaroita asiakkaille, sillä meillä on monipuolisia lastausmahdollisuuksia aina kylkiaukeavista koreista perälautoihin. On hyvin harvoja asioita joita emme voi kalustollamme kuljettaa.

Kuopio on meidän ydinaluettamme mutta palvelemme kuljetusliikkeenä kaikenlaisissa tavarankuljetuksissa myös pohjois-Savon alueella ja tarvittaessa valtakunnallisesti.

Koska toimipaikkanamme on Kuopio, olemme kuitenkin sopineet eniten yhteistöitä kuriiri ja pikarahtipalveluista paikallisten Kuopiolaisten yritysten kanssa, säännöllisissä sopimuksissa toimimme kuitenkin tarvittaessa valtakunnallisesti.

Palvelumme tasosta voidaan sanoa sen verran että palvelemme asiakkaitamme jopa tunnin varoajalla kiiretapauksissa, paketin kohteena voi olla mikä tahansa paikkakunta suomen alueella. Pitäähän pikarahtipalvelun nimensä mukaisesti olla pikaista.

Ota yhteyttä tai kysy tarjous!

Voit ottaa yhteyttä helposti oheisella lomakkeella, sähköpostitse tai vaikka Whatsappilla!