Kappaletavarakuljetukset

Monipuolisen kalustomme  ansiosta pystymme palvelemaan yrityksiä ja yksityisiä niin Kuopion, Pohjois-Savon alueilla, kuin myös ympäri Suomen monipuolisesti kappaletavara- ja muuttokuljetuksilla. Tarpeiden mukaisesti voimme toimittaa kuljetuksen paketti- tai kuorma-autoilla, jotka ovat varustettu kylkiaukeavilla koreilla ja perälaudoilla, helpottamaan työn tekoa. Isompiin kuljetuksiin ovat rekat jotka perävaunuineen liikkuvat ympäri Suomen maan päivittäin. 

Kappaletavarakuljetus voi käsittää mitä tahansa pienestä laitteesta kokonaisiin lavoihin ja erilaisiin kolleihin. Kappaletavarakuljetuksessa kuten monissa muissakin kuljetusalan palveluissa joustavuus ja täsmällisyys ovat tärkeimpiä. Mahdollisuus noutaa kuljetettava tavara nopeallakin aikataululla ja toimittaa se yhtä nopeasti on yleensä asiakkaiden toiveena. Toiseksi tärkein asia on kaksiosainen ja se on hinta/laatu suhde, asiakkaat haluavat maksaa mahdollisimman vähän turvallisista palveluista. Turvallisuudella tarkoitetaan että kuljetustavara saapuu perille ehjänä sekä kohtuulliseksi katsotussa ajassa. Mikäli jotakin toimittajaa ei katsota luotettavaksi ei sitä isoäidin maljakkoa haluta sitä kautta lähettää olipa hinta kuinka halpa tahansa. Emme T. Leskisellä muista rikkoneen yhtään maljakkoa, varmuudella ei yhtäkään isoäidin perintökalleutta. Käsittelemme tavaroita hellävaraisesti ja oikein, kunniottaen jokaisen omaisuutta arvostavallaan tavalla. 

Olemme palvelleet vuosia kodin kaluste ja keittiökaluste yrityksiä, jossa tarkkuus ja huolellisuus on vahvuuteemme ja näitäkin asiakkaita palvellaan päivittäin eri kohteissa. Yhä enemmän teemme sisäänkantopalveluja, jossa kalusteet toimitetaan suoraan odottamaan paikoilleen asennusta. Huomioitavaa tässä on että ammattilaisina meillä on vakuutukset, mutta itse kannettuna vastuu vahingon sattuessa voi tulla kalliiksi ja hintaa tuleekin monin kerroin. Kun me hoidamme niin voit keskittyä itse muihin asioihin. 

Kuljetus T.Leskinen on kuljettanut pieniä ja isoja tavaroita jo vuodesta 2007, tavarat haetaan nopeasti ja toimitetaan ripeästi, puheluihin ja sähköposteihin vastataan nopeasti, lisäksi olemme kasvaneet nopeasti, kesimäärin 100 % vuodessa. Mikäli et ole vielä kanta-asiakas kokeile ihmeessä Leskistä, kohta lukeudut muihin tyytyväisiin kanta-asiakkaisiin. Palvelemme ilolla ja asenteella. Asiakkaana sinä olet meille tärkeä. 

Kysy tarjous